Vittuunnuskerroin kohosi juuri potenssiin n. Tai oikeastaan jokunen hetki sitten; sitä purkaakseni päätin nykäistä olohuoneen lattialla supertahtiin 60 vatsalihasliikettä. Ainakin kylmyys pakeni kropasta, vitutus ei niinkään.

Ymmärrän oikein hyvin, jos teini-ikäinen, juuri ehkä 16 vuotta täyttänyt neitokainen itseluottamusongelmissaan valittelee kuinka on "yhyy-ruma", tai kuinka hänen galleriaan lataamansa (btw, studio-)kuvansa on aivan hirveän kamala. Ja kuinka kaikki muut on niiiiin nättejä. Ah ja voih, on se elämä kyllä niin julmaa, pakko myöntää.

Mutta jossain kohdin minultakin loppuu ymmärrys. Kuten esimerkiksi siinä, että joku nimeltä mainitsematon hyvä ystäväni (21-vuotias) on vaivautunut laittamaan itsensä oikein sieväksi, lähtenyt kuvauttamaan itseään studiolle, ja sen jälkeen valittaa, että "yhyy, itsetunto nollilla, siellä oli niin nättejä tyttöjä ympärillä :<<<<". Voi niisk sentään, pitäisikö tässä nyt hänen puolestaan viiltää ranteet auki, vaiko riittääkö sympatiseeraava "oi voi, älä välitä, noi kuvat on niiiin kauniita!"?

Onko oikeasti nykymaailmassa kaikki niin ulkonäköpainottuneita ja muiden mielipiteistä riippuvaisia, että jokaisessa välissä täytyy suorastaan kerjätä huomiota, kauniita sanoja tai kannustavia kommentteja? Onko oikeasti mahdottomuus ottaa esimerkiksi kehut vastaan sanomalla "kiitos" sen sijaan, että alkaa valitella, että "eiei, nää kuvat on hirveitä, niistä muista saatiin niin paljon hienompia"? Miksi ihmeessä laittaa kuvia esille, jos ei niistä itse pidä - tai jos pitää, niin mikä ihme siinä on, ettei moista voi ääneen sanoa. Suomalainen kainous ja vaatimattomuus, ah, eläköön!

Luulin tosissaan päässeeni eroon jo jokunen vuosi sitten tuosta huomion kerjuusta ja ainaisesta itsensä väheksymisestä. Uskoin, että kaverini olisivat jo pikkuhiljaa päässeet siitä eteenpäin. Ikäväkseni olen huomannut olleeni väärässä. Olen yrittänyt miettiä, mistä ihmeestä moinen voi johtua, mikä on se syy jonka takia ihmiset oikeasti vaivautuvat moiseen. Huomiota sillä ilmeisestikin haetaan, mutta miksi? Onko tämä maailma kenties jotenkin niin vääristynyt, että vain ja ainoastaan kauniilla ja rohkeilla on potentiaaliset mahdollisuudet selvitä elämästä, ja itsestään sitten hakemalla haetaan näitä puolia - vaikka sitten kerjäämällä kommentteja muilta. Vai onko taustalla tämä sama ilmiö kuin muussakin "feispuukhuorauksessa": kommentit on pop, ja niitä haetaan keinolla millä hyvänsä. Jos ei revitellä parisuhdesotkuja mahdollisimman riettaasti pitkin kavereiden seiniä, niin pyritään mahdollisuuksien mukaan korostamaan niitä omia kuvia, vaikka se sitten tapahtuisikin itseään vähättelemällä. "Voi, oot niin nättinä..." "Hys nainen, en tykkää." Jos et tykkää, miksi ihmeessä kerjäät kommentteja?

Huh, ehkä ymmärrän joskus. Sitten, kun peilistä katsoessani tajuan jotenkin reagoida siihen, että hiukset sojottavat juuri minne niitä sattuu huvittamaan, ihosta näkee ettei sen eteen ihan hirveästi ole vaivauduttu töitä tekemään, ja kynsienkin lakka on päässyt halkeilemaan ja lohkeilemaan useammin kuin kerran tai kaksi. Saattanee siis kulua vielä jokunen hetki.