Oiettä, elämäni sen kun vain jatkaa hymyilemistä!

Olen tässä muutaman hetken leijunut pilvissä, kun tuntuu, että kaikki menee taas loistavasti. Poikaystävän kanssa suunnitellaan yhdessä tulevaa (ei mitenkään vakavasti tai oikeasti suunnitelmia lukkoon lyöden, vaan ennemmin vain pohditaan mitä ehkä joskus sitten), olen innoissani opiskelusta, uskon vihdoinkin koirahaaveeni jopa joskus toteutuvan, ja muutenkin on kaikki mennyt niin ihanasti, että hymyilyttää koko ajan.

Väsymys kyllä kieltämättä vaivaa aina välistä, kun tuntuu ettei aika riitä nukkumiseen. Nuokahtelin taas tänään luennolla, ja taisi muutama hetki mennä sieltä aivan ohitse, kun ei vain pysynyt hereillä. Onneksi kahvi piristää... Tauolla tuli juotua kupillinen hemmetin pahaa kahvikonekahvia pikajuonnilla. Sitten tanssituttikin loppuluennon.

Eilen kiertelin Helsingissä suorastaan säädyttömän paljon, kuutisen tuntia tuli käveltyä edes takaisin, ja eri putiikeissa kierreltyä. Ihme kyllä mukaan ei tarttunut kuin uusi lompakko, aivan ihana Fluff-merkkinen kukkaro, joka on toiselta puolelta pinkki ja toiselta liila. Molempia puolia koristaa vielä kaiken lisäksi valloittava englanninbuldoggi (karrikoitu versio tietenkin). Onhan se maailman epäkäytännöllisin lompakkona, kuten tänään todistin heittelemällä kolikoita pitkin UniCafén lattioita, mutta yksinkertaisesti niin verrattoman suloinen, etten voinut vastustaa kiusausta ostaa sitä. Varsinkaan, kun hintaa ei ollut kovinkaan järjettömästi.

Kyseinen ihanuus löytyi tosiaan Bulevardin Day-putiikista, josta muutenkin löysin vaikka mitä ihanaa. Erilaisia viinipullotelineitä, viinipullopusseja, kynnysmattoja ja kelloja - laidasta laitaan kaikenlaista pientä ja turhaa krääsää, jota voisi ostaa vaikka kuinka paljon vain siksi, että se näyttää niin sievältä! Ehkä parhaiten mieleen jäi lasinalunen höystettynä minua niin hyvin kuvaavalla tekstillä, joka suomennettuna kuuluisi jotakuinkin näin: "Tarjoan aina perheelleni kaksi lounasvaihtoehtoa: Ota tai jätä!" Vielä kun puisen alustan kruunasi kuva klassisen kauniista ranskattaresta uunivuoka käsissään, olin ihan jo ostamaisillani moisen. Onneksi järki vielä hivenen toimi siinä kohdin, ja tajusin, etten ikinä (tai ainakaan ennen kuin pääsen asumaan omilleni) tee moisilla yhtään mitään.

 

Tänään, kun istuskelin bussissa matkalla luennolta lääkärille, minuun iski varmaan jonkin sorttinen hulluus. Luin tyytyväisenä Metro-lehteä, ja löysin viihteen kohdalta jutun neulomisesta. Voi elämä, huomenna olisikin sitten tiedossa kierros Helsingin kangas-/lankakaupoissa, ja tarkoituksena löytää hyvät, puiset puikot ja kauniita lankoja, joista pääsisi neulomaan. Olenkin tarvinnut jonkinlaista ajanvietettä bussimatkoille ja hiljaisille työpäiville, ja mahdollisesti jopa tylsille luennoillekin. Voi että, odotan innolla neulomaan pääsemistä! Ikinä en ole mitään suurempaa saanut neulottua, joten nyt olisi korkea aika päästä petraamaan sen saralla! Kultani tilasi vielä - heti kun suunnitelmistani kuuli - itselleen kaulahuivin. Siitä on hyvä aloittaa!

Nyt kun mainitsin hulluuden, voinkin hyvin jatkaa toiseen hulluudenosoitukseeni. Taidan olla kirjoitellut koirakuumeestani muutamaan otteeseen, ja ne jotka ovat aiempia merkintöjäni lukeneet, varmaankin ovat huomanneet, että snautserit tuppaavat löytymään koirakuumeilun aiheuttajien kärjestä. Nyt vain on käynyt niin hassusti, että olen taas aivan totaalisen vakuuttunut, että tarvitsen itselleni todella harrastuskoiran. Sellaisen, jonka kanssa pääsee kisakentille niin PK-puolella kuin agiliidossa tai koiratanssissakin. Eli rotuvaihtoehdot kallistuvat taas kovasti takaisin aiemmin harkitsemieni paimen-/palveluskoirien puolelle. Mudi varsinkin näyttäytyy taasen niin äärimmäisen kiinnostavana, että olen ollut jo todella lähellä kasvattajille soittelua ja kyselyä, josko olisi mielenkiintoisia yhdistelmiä tulossa tuossa vuoden kuluttua. Vielä toistaiseksi olen kuitenkin malttanut mieleni, ja yrittänyt kovasti pitää järkeni päässä vielä hetken. Voisi mutiaisia yrittää päästä ensinnä katsomaan ihan treenikentille ja kotioloihin, ja vasta sitten harkita pentusen varaamista tai edes kyselemistä.

 

Mutta nyt pitäisi tästä liikahtaa johonkin suuntaan, mies kun on kovaa kyytiä jo saapumaisillaan meille. Enkä ihan välttämättä haluaisi olla kirjoittelemassa blogiani kun hän tulee. Epäkohteliasta moinen.

Jatkan taas jossain vaiheessa, katsotaan mistä aiheesta silloin. Chao!