Hellurei ja hellät tunteet, sanon minä. Eilen töistä palattuani olisin kovasti halunnut tulla tänne kirjoittelemaan, mutta puoli kahdentoista aikoihin en enää kuitenkaan jaksanut tarpeeksi kiinnostua moisesta, jotta olisi saanut sen aikaiseksi.

Kuitenkin, tänään nautiskelen vapaasta eilisen superkiireisen päivän vastapainoksi. Töissä meinasi hermo palaa aivan totaalisesti, kun kahden tunnin ajan kassalla oli koko ajan parinkymmenen ihmisen jono, vaihtorahat loppuivat, kello hajosi, asiakkaat valittivat kun en voinut antaa rahaa takaisin, muutama kakara heitteli karkkipurkeista karkkeja lattialle, en ehtinyt hoitaa palautuksia ollessani jatkuvasti kiinni filmien hakemisessa takahuoneesta ja lisäksi vielä kurkku kipeytyi niin, että niellessä meinasi itku päästä. Onneksi tuota ruuhkaa kesti vain parisen tuntia, ja sain sen jälkeen asiat hoidettua kuntoon - lukuunottamatta rikkinäistä kelloa ja vaihtorahan loppumista.

Työ Filmtownissa ei kyllä tosiaan ole mikään unelmien täyttymys. Entisenä ravintola-alan työntekijänä voin surutta sanoa, että palkka on inhimillistä huonompi, työ perustarjoilijan hommia vaativampaa, ja tekemistä on suoraan sanottuna työaikaan nähden suhteettomasti, varsinkin viikonloppuiltaisin. Usein olen jo miettinyt - vaikka vasta muutaman viikon olen tuolla työskennellyt - että mitä pikemmin pääsen sieltä pois, sen parempi. En vain tosiaan jaksa innostua siitä, että joudun tekemään yksinkertaisesti epäinhimillisellä palkalla noinkin raskasta ja vaativaa työtä. Ja siis tosiaan, väärinkäsityksiltä välttyäkseni, mainitsen nyt, että suhteutan työn raskuuden palkkaan - kymmenellä eurolla tunnissa tehtynä tuo olisi vielä hyvinkin siedettävää. Ikäväkseni palkkani ei ole lähelläkään sitä.

Onnekseni voin kohta jo hakea töihin asianajofirmoihin tai muihin "oman alan" töihin, joissa palkkani tuskin on ainakaan parempi, mutta joissa sentään saan tarvittavaa työkokemusta tulevia työpaikkoja ajatellen. Lisäksi väittäisin, että työ oikeasti kiinnostavalla alalla on paljon antoisampaa, kuin erilaisten elokuvien hakeminen takahuoneesta asiakkaalle, ja asiakkaalta takahuoneen kautta elokuvien laittaminen takaisin hyllyyn.

Pakko muuten mainita, että ensimmäistä kertaa elämässäni minulla tosiaan on tunne siitä, mitä haluan tehdä "sitten isona". Tuntuu vihdoin, että olen omalla alalla. Tästä tunteesta voikin sitten nautiskella siihen asti, kunnes saan ensimmäisen tentin hylättynä takaisin. Sitten voitaneen pohtia uudelleen. Onneksi minulla ei ole ikinä ollut tapana luovuttaa vastoinkäymisten edessä, päin vastoin - nehän ovat (kuvainnollisesti puhuakseni) elämän suola, joka kiihottaa jatkamaan ja paiskimaan töitä vielä ankarammin. Tietenkin raatamisesta on oltava palkintona onnistuminen, muuten vastoinkäymisten rooli muuttuu helposti tiiliskivien raahaamiseksi harteilla.

Tässä välissä voinkin hypätä aivan toiseen aiheeseen taasen, eli edellisessä postauksessa mainittuun muuttumishaluuni: Haluaisin aivan järkyttävästi päästä kiertelemään kauppoja ja ostamaan kaikkea oleellista oheismateriaa tulevaan asuntoon (josta siis ei vielä ole mitään tietoa), uusia vaatteita, tarvikkeita mahdollisesti joskus tulevalle koiranpennulle ja kaikkea muuta mukavaa, mitä joskus saattaa tarvita. Ikäväkseni opiskelijabudjetilla ei vielä aivan tuollaisia määriä tavaroita saa ostettua, mutta ehkä tässä pikkuhiljaa kasailemalla saa kaikenlaisia varusteitakin valmiiksi hankittua.

Jaksan vieläkin kyllä tuskastua suurinpiirtein kerran kuussa, kun pohdiskelen tulevan koiranpentuni rotua. Nyt jo jokusen hetken, muutaman kuukauden, olen ollut kallistumassa snautserin tai kääpiösnautserin puoleen, ja olen jopa kultani saanut myötämieliseksi ajatukselle. Nyt kuitenkin on taas iskenyt halu tutustua uusiin rotuihin, ja tiedän tasan tarkkaan mihin se johtaa: olen taas kohta miettimässä jotain aivan muuta rotua. Ei sillä että se nyt mikään järin suuri ongelma olisi, mutta mitä todennäköisemmin sitten kun todella on koiran hankinta käsillä, pohdiskelen taas liian monen vaihtoehdon välillä.

Taas olisi kohta lähtö tallille edessä. Tammaseni oli eilen oikein hieno, mitä nyt järjestin sille hivenen liiankin vaativan tehtävän, ja sain sen melkein hermostumaan. Onneksi yksi onnistuminen saatiin sitten väliin, ja päästiin lopettamaan hyvillä mielin.